Yleisöä Alexander Stubbin vaalivalvojaisissa 11. helmikuuta 2024. / Kuva: Kokoomus

Kansanedustaja kertoo: Tämän vuoksi itkin vaalivalvojaisissa

Arttu Wiskarin esiintyminen toi Timo Heinoselle mieleen muistoja edesmenneestä isästä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Presidentiksi valitun Alexander Stubbin kampanjassa tiiviisti mukana ollut kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kertoo liikuttuneensa vaalivalvojaisissa, jotka pidettiin sunnuntaina Helsingin Pikku-Finlandiassa.

Syynä tähän oli paikalla ollut artisti.

– Kyllä, silmäkulmani kostui jo alkuillasta. Itkinkin. Joku mediakin sen oli kuvista havainnut. Mutta se ei liittynyt tähän kampanjaa eikä tilanteeseen. Vaan Arttu Wiskariin. Arttu oli eilen esiintymässä vaalivalvojaisissamme ja en uskonut, että Mökkitie-biisi tällä tavalla yllättää. Isä. Kyllä, niin siinä kävi, Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan.

– Niin kuin täältäkin olette saaneet lukea ja myös somestanikin huomata, niin rakas isäni nukkui pois muutama viikko sitten. Isän kanssa sain ajaa mökkitietämme. Toyota Corolla ja Tercel. Kyllä. Muistan. Ja olihan autourheilukin silloin jo lähellä sydäntä ja iso osa elämäämme. Henri Toivonen oli idoli, mutta jo ennen sitä sain nimenikin rallin maailmasta – Timo Mäkiseltä, Heinonen sanoo.

Hän kuvailee, kuinka Arttu Wiskarin aloittaessa laulun oli tunnemyrsky iskenyt sisältä.

– Isääni muistelin. Annoin surun ja ilonkin parin kyyneleen valua. Ei se haitannut, että joku näki. Se tuntui. Ja Arttu Wiskarin musiikki muutenkin oli vahvasti isäni elämän loppumatkan matkassani mukana, Timo Heinonen kirjoittaa.

– Isä sairasti rajua dementiaa ja toinen Wiskarin laulu usein soi mielessä armollisuutta pohtiessani. Se oli Tuntematon potilas. Mutta, mieskin saa itkeä saahan… iso kiitos teille kaikille, jotka olette myötäeläneet tätäkin matkaa elämässäni, Heinonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)