Kansanedustaja julkisti asiakirjoja: Tytti Yli-Viikarilla 187369 euron matkakulut

Tarkastusvaliokunnalle todettiin, että kolme neljästä pääjohtajan matkasuunnitelmasta oli "olennaisesti puutteellisia".

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan jäsen Pauli Kiuru (kok.) on julkaissut nettisivuillaan otteita dokumenteista ja asiantuntijalausunnoista koskien VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikaria koskevaa selvitystä.

Kiurun yhteenvedon mukaan pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin matkakulut 1.1.2016–31.12.2020 olivat yhteensä 187 369 euroa ja ne koskivat 327 matkavuorokautta.

Näistä matkoista selittyy EUROSAI-hallintokomitean tehtävään liittyen 93 464 euroa ja 159 vuorokautta.

Edellisen pääjohtaja Tuomas Pöystin matkalaskut ja kuluveloitukset olivat 2014 11 592 euroa ja 2015 7 472 euroa.

Pauli Kiurun julkaisemassa aineistossa on muun muassa VTV:n johtajan Jaakko Eskolan 4. tokokuuta antama lausunto. Siinä todetaan, että ”aineiston perusteella pääjohtajan matkasuunnitelmat eivät ole laadullisesti täyttäneet vaatimuksia”.

Suurimpiin matkalaskuihin toteutetun otoksen perusteella n. 75 % pääjohtajan matkasuunnitelmista oli olennaisesti puutteellisia. Matkasuunnitelmalle on useissa tapauksissa merkitty ainoastaan virkamatkan toteuttamisesta maksettavat päivärahat. Käytännössä matkasuunnitelmat eivät ole pääsääntöisesti mahdollistaneet myöskään matkustustavan arviointia, johtaja totesi lausunnossaan.

Mainos