Kansanedustaja ISIS-uhasta: Pian näemme, pystymmekö puolustamaan maatamme

Saksalaiskansanedustajan mukaan jihadistijärjestö IS:n Saksalle aiheuttamaan uhkaan on reagoitava myöntämällä poliisille enemmän resursseja.

– Työskenneltyäni turvallisuuspolitiikan parissa syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkeen voin sanoa, että IS-järjestön luoma uhka sekä maantieteelliseltä laajuudeltaan että terroristien keinovalikoimaltaan tulee aiheuttamaan meille (Saksalle) ongelmia ilman lisähenkilöstöä ja -resursseja, sanoo Bundestagissa istuva kansanedustaja Clemens Binninger.

Binninger on entinen poliisi, joka johti hetken aikaa parlamentin tutkimusta Yhdysvaltain tiedustelupalvelu NSA:n vakoilusta Saksassa, kertoo The Local.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Me tulemme todella näkemään muutaman kuukauden kuluessa, olemmeko varustautuneet maamme puolustamiseen.

– Pyydämme turvallisuusviranomaisilta paljon, ja heillä on oikeus vaatia asianmukaisia resursseja ja oikeudellisia säädöksiä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Saksan Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Rainer Wendt ei ole Binningerin kanssa samaa mieltä.

– Jopa jihadistien aiheuttaman uhan alla meidän ei pidä unohtaa, että poliisi ja oikeuslaitos ovat työskennelleet yhdessä vuosikymmenten ajan turvatakseen tämän maan, Wendt sanoo.

– Ei pidä synkistellä liikaa.

Mainos