Kansanedustaja ihmettelee SDP:n sotaharjoituksista nostattamaa kohua – ”vähintäänkin outoa”

Timo Heinosen mukaan Suomen ja Yhdysvaltain yhteiset sotaharjoitukset eivät ole uusi asia.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen pitää SDP:n sotaharjoituskritiikkiä outona.

– Demarit arvostelivat kansanedustajien Eero Heinäluoman (sd.) ja Mika Karin (sd.) johdolla puolustusvoimien tämän vuoden harjoituksia Yhdysvaltain kanssa. Arvostelu sai aikaan myös kirjallisen kysymyksen asiasta Puolustusministeri Jussi Niinistölle (ps.). Ja kritiikki laantui vasta sen jälkeen kun puolueen puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) ilmoitti yllättäen, että SDP ei vaadikaan lisäselvitystä harjoituksista eduskuntaan, Heinonen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Heinonen muistuttaa, että tulevissa harjoituksissa ei ole mitään erityistä, koska samaiset Yhdysvaltain F15-koneet olivat ensi kertaa Suomessa jo 1997 Tarja Halosen ollessa ulkoministerinä ja päätös Naton isäntämaasopimuksesta ja myös pääsystä Naton kumppanuusohjelman ykköskategoriaan eli EOP- jäseneksi (Enhanced Opportunities Partners) tehtiin viime hallituskaudella, kun ulkoministerinä toimi Erkki Tuomioja (sd.).

Heinonen korostaa, että Antti Rinne toimi presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan eli TP-Utvan jäsenenä viime hallituskaudella.

– Tästä päätös tehtiin siis 2014 ja nyt tulevat harjoitukset ovat osa tätä meidän toivomuksesta lähtenyttä kumppanuusohjelmaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Heinonen siteeraa puolustusministerin vastausta kirjalliseen kysymykseen:

”Puolustushallinto on selvittänyt syksystä 2014 alkaen yhdessä Yhdysvaltojen sotilasviranomaisten kanssa muun muassa koulutus- ja harjoitusyhteistyöhän liittyviä yhteistyömahdollisuuksia. Harjoitusten noin kahden vuoden suunnittelusyklistä sekä puolustusvoimien toiminnan ja resurssien suunnittelusta johtuen kahdenvälisen harjoitustoiminnan tarkastelun pääpaino on alusta alkaen ollut aikaisintaan vuoden 2016 toiminnassa. Tarkastelussa on kartoitettu yhteistyömahdollisuuksia molempia osapuolia hyödyttävien mahdollisuuksien osalta.Edellä kuvatun tarkastelun jatkumona Yhdysvallat esitti pääesikunnalle helmikuussa 2015 Yhdysvaltain ilmavoimien kansalliskaartin yksikön mahdollisuutta osallistua lentokoulutusyhteistyöhön tai laivuevierailuun Suomessa keväällä 2016. Tämän perusteella pääesikunta antoi ilmavoimille tehtävän selvittää lentokoulutusyhteistyön ja laivuevierailun toteuttamisen edellytykset.”

– Eikö tuo vastaus aikalailla laita erikoiseen valoon demarien harjoituksista nostattaman kohun? Vastaan itse, kyllä. Homma siis lähti liikkeelle jo helmikuussa 2015 ja silloin TP-Utvassa istui muun muassa SDP:n Antti Rinne ja ulkoministerinä SDP:n Erkki Tuomioja. Kysymys oli siis kuin olisi itseltään kysynyt.

Mainos