Kansanedustaja hakee kotikuntansa johtoon

Kymmenen vuotta eduskunnassa ollut toivoo tulevansa valituksi Suomen väkiluvultaan suurimman kunnan johtajaksi.

Kokoomuksen kolmannen kauden kansanedustaja Outi Mäkelä, 43, on jättänyt hakemuksensa Uudenmaan Nurmijärven kunnanjohtajaksi. Hakijoita on kaikkiaan 17.

– Nurmijärvi on kotini, jonka kehittämiseen haluan kohdistaa täyden osaamiseni. On unelmatyöni olla politiikassa kansanedustajana, ja olen todella paljon tykännyt siitä. Toisaalta aina välillä olen miettinyt, että jos en eduskunnassa jatkaisikaan, niin mitäs sitten, ja kyllä tuollainen kunnanjohtajan tehtävä on ollut tosi houkutteleva, Outi Mäkelä sanoo.

– Kunnat ovat suuressa murroksessa ja elämme maakuntauudistuksen aikaa. Siinä on tosi paljon mielenkiintoisia haasteita. Tällaisia paikkoja ei kovin usein avaudu.

Outi Mäkelä on Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja ja Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Uudenmaan kokoomuksen varasijalta eduskuntaan olisi nousemassa espoolainen lääkäri Mia Laiho, jos Outi Mäkelä valittaisiin kunnanjohtajaksi.

Mainos