Kansanedustaja esittää kodinkoneiden korjausta verotuksessa vähennettäväksi

Keskustan Antti Kaikkosen mielestä kodinkonehuolto tulisi ottaa mukaan kotitalousvähennykseen.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen kodinkonehuollon ottamisesta kotitalousvähennykseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kaikkosen kysymyksen mukaan ”kodinkonehuoltajat ovat huolissaan alansa tulevaisuudesta. Halpatuontikodinkoneet uhkaavat alaa. Koneet ovat hinnaltaan suhteellisen edullisia, mutta eivät välttämättä kestä monta vuotta. Moni jättää koneen korjauttamatta ja ostaa uuden tilalle. Tämä ei ole kansantalouden eikä ympäristön kannalta paras vaihtoehto”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kansanedustajan mielestä ”kotitalousvähennyksestä on hyviä kokemuksia esimerkiksi kodin remontoinnissa ja siivouspalveluissa. Uusia työpaikkoja on syntynyt, kun monet kotitaloudet ovat veroporkkanan ansiosta ostaneet erilaisiin tehtäviin ulkopuolista apua. Olisi perusteltua, että myös kodinkoneiden korjaus ulotettaisiin kotitalousvähennyksen piiriin. Tämä rohkaisisi myös alan yrittäjiä ottamaan uusia nuoria alalle töihin esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen kautta”.

– Ratkaisu mitä todennäköisimmin maksaisi itsensä nopeasti takaisin lisäämällä työllisyyttä ja verotuloja. Se olisi myös omiaan vähentämään harmaata taloutta, kysymyksessä todetaan.

Mainos