Kansanedustaja ei leikkaisi eläkkeistä – ”moni ei nytkään tule toimeen”

Talouspolitiikan arviointineuvosto on väläyttänyt muutoksia kertymiin.
Eläkkeiden kertymiseen on ehdotettu muutoksia. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Eläkkeiden kertymiseen on ehdotettu muutoksia. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Talouspolitiikan arviointineuvosto väläytti tuoreessa raportissaan leikkauksia eläkkeisiin.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kertoi raportin julkistamisen jälkeen Ilta-Sanomissa omana henkilökohtaisena kantanaan, että hän voisi harkita muutoksia tutkintojen ja työttömyyden ajalta kertyvään eläkkeeseen sekä leskeneläkejärjestelmään. Vanhempainvapaakaudelta kertynyttä eläkettä Purra ei lähtisi muuttamaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) ei leikkaisi eläkkeistä.

– Moni ei nytkään tule eläkkeellään toimeen. Keskeistä on lisätä työssä olevien määrää, eikä antaa sen pudota, vaikka ikäluokat pienenevät. Sillä järjestelmä pidetään kunnossa ja toimivana, Kauma kirjoittaa X:ssä.

Kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) kertoo IS:lle, että kokoomus on valmis tarkastelemaan eläkejärjestelmän kestävyyttä julkisen talouden huonon tilanteen vuoksi. Yksityiskohtiin hän ei kuitenkaan vielä mene.

– Olemme juuri tällä vaalikaudella tehneet huolellisen valmistelun jälkeen uudistuksen, joka vahvistaa eläkejärjestelmää miljardilla eurolla. On ilmiselvää, että tulevaisuudessakin niitä tarvitaan, mutta ihan lonkalta ei pidä ampua muutoksia eläkejärjestelmään, Valkonen toteaa IS:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Huolelliseen valmisteluun kokoomus on valmis, jossa otettaisiin esimerkiksi nämäkin (Purran) ehdotukset huomioon, mutta näitä keskusteluja ei tietysti yhden raportin tai lehtien palstoilla käydä. Täytyy hyvin tarkkaan selvittää, mitkä olisivat järkevimpiä toimenpiteitä tulevaisuudessa, niin julkisen talouden kuin yksilöiden kannalta, hän jatkaa.

Sari Sarkomaan mukaan töeläkejärjestelmän ei pidä toimia verotusjärjestelmänä.
Lähes kaksi kolmesta kokee, etteivät iäkkäät saa riittäviä sote-palveluja.
Mainos