Verkkouutiset

Suomen Kansallismuseo Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kansallismuseo suljetaan ainakin kahdeksi vuodeksi

Museon laajennusosasta noin 90 prosenttia sijoittuu maan alle.

Kansallismuseo suljetaan lokakuussa yleisöltä ainakin kahdeksi vuodeksi, museo tiedottaa verkkosivuillaan.

Syynä on Kansallismuseon päärakennuksen peruskorjaus sekä tontilla alkava museon laajennusosan rakentaminen. Laajennusosan on tarkoitus avautua yleisölle keväällä 2027.

Laajennusosan pinta-alasta noin 90 prosenttia sijaitsee maan alla. Kansallismuseon pihapuistoon rakentuu lasiseinäinen ravintolapaviljonki, joka avaa pihapuiston aiempaa keskeisemmäksi osaksi museon toimintoja.

Laajennusosan valmistumisen myötä Kansallismuseon näyttelytilat kasvavat kolmanneksella, sillä laajennusosaan rakentuu 1 100 neliömetriä museonäyttelyille soveltuvaa monikäyttötilaa.

Rakennushankkeen tavoitebudjetti on 55 miljoonaa euroa, ja lisärakennuksen laajuus on 6 465 bruttoneliömetriä. Laajennusosan urakoitsijana toimii SRV ja sen on suunnitellut JKMM-arkkitehdit.

Kansallismuseon ollessa suljettuna, Suomen kansallismuseon yhdeksän muuta museokohdetta eri puolilla Suomea ovat avoinna normaalisti.

Uusimmat
MAINOS