Julkistuksen myötä palkkahallinnon alan ohjelmistotalot pääsevät valmistelemaan omia ohjelmistojaan tulorekisterin käyttöönottoa varten.
Verohallinnon mukaan tulorekisterin tavoitteena on digitalisoida palkkatiedot tiedon käyttäjien hyödynnettäviksi. Palkkatiedot ilmoitetaan tulorekisteriin vuodesta 2019 lähtien, jolloin niitä alkavat käyttää Kela, työeläkelaitokset ja Eläketurvakeskus ETK, Työttömyysvakuutusrahasto ja Verohallinto.
Tiedot ilmoitetaan tulorekisteriin reaaliaikaisesti ja vain yhden kerran. Tämä yhtenäistää ilmoituskäytäntöjä ja vähentää päällekkäistä ilmoittamista. Tulorekisteri sujuvoittaa työnantajien hallinnollista taakkaa ja kansalaisten viranomaisasiointia.
Hankejohtaja Terhi Holmströmin mukaan tulorekisterin rooli digitalisaation edistäjänä on merkittävä. Konkreettisesti sen vaikutus näkyy esimerkiksi siinä, että palkkahallinnon ilmoittamisprosesseja saadaan automatisoitua.
– Muutos on iso ja haastava. Siksi haluamme antaa hyvissä ajoin työnantajille ja palkkahallinnon ohjelmistotaloille tilaisuuden tutustua uuteen toimintatapaan ja tuleviin ilmoittamisvelvollisuuksiin.
Tulorekisterin rajapintapalveluiden testaaminen käynnistyy 1.3.2018, jolloin palkkahallinnon järjestelmätoimittajat voivat testata rajapintojen toimivuutta testausympäristössä.
Tulorekisteri otetaan käyttöön vaiheittain. Vuodesta 2019 lähtien tulorekisteriin ilmoitetaan palkkatiedot ja vuodesta 2020 lähtien etuus- ja eläketiedot.