Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) otti maanantaina kantaa valtion huimiin IT-kuluihin ja ihmetteli, miksi valtiolla on niin monta erilaista it-hanketta käynnissä.
Arja Juvosen mielestä hinnaltaan mittava Sähköisen kansallisen terveysarkiston (Kanta) luominen on ollut malliesimerkki epäonnistuneesta terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeesta.
– Kymmenkunta vuotta käynnissä ollut hanke on Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan kärsinyt muun muassa huonosta johtamisesta, konsulttivetoisuudesta, järjestelmätoimittajien ammattitaidottomuudesta sekä niiden aiheuttamista rahoitus- ja aikatauluongelmista. Hankkeen strategisesta ohjauksesta vastaavan sosiaali- ja terveysministeriön ja VTV:n kustannuslaskelmissa on ollut myös suuria kustannuseroja.
Juvonen kertoo tehneensä Kanta-hankkeeseen liittyvän kirjallisen kysymyksen jo vuonna 2013 ja tiedustelleensa siinä kustannuksia.
– On aika selvittää todelliset kustannukset ja sitten vasta annettava lisää rahoitusta. Ministeri Rinne, mitkä ovat Kanta-hankkeen lopulliset kustannukset ja milloin se on toimiva ja valmis, hän sanoo.
– Kanta-arkistopalvelun käyttöönotto organisaatiotasolla on myöhässä ja Kanta-arkistopalveluun syntyviä tietomassoja ei voida käyttää luotettavasti terveydenhuollossa edes alueellisella tasolla, koska tietojen kattavuus on puutteellinen, Juvonen muistuttaa.
Hänen mukaansa Kanta-arkistopalveluun tallennetaan vain osa potilastiedoista. Siihen ei tallenneta toistaiseksi muun muassa kuvantamistutkimusten aineistoa, mittalaitteiden tuloksia ja hoitotyön päivittäiskirjauksia. Kanta-arkistopalvelun käyttöönotto on myös sisällöllisesti myöhässä. Palveluun tallennetaan vain osa tiedoista, sillä esimerkiksi osastohoitoon liittyviä tietoja ei tallenneta palveluun toistaiseksi lainkaan. Niin ikään kotihoidon tiedot ja muut sosiaalihuollon toimintayksiköissä annettavan terveydenhoidon tietoja ei tallenneta Kantaan.
– Tämä on hoitotyön näkökulmasta suuri epäkohta, sillä hoitotyössä ja hyvän ja katkeamattoman hoitoketjun ja myös potilasturvallisuuden varmistamiseksi juuri näillä tiedoilla on merkitystä, Juvonen sanoo.