Hanketukea sai tällä hakukierroksella 43 järjestöä ja yksi kunta, viestintä- ja globaalikasvatustukea 19 järjestöä ja ohjelmatukea kahdeksan järjestöä.
Hanketuen hakukierroksella oli kaksi uutuutta, sillä tuki oli ensimmäisen kerran haettavissa neljälle vuodelle (2017-2020) ja hakuun saattoivat osallistua myös kunnat. Sekä haettu kokonaissumma että hakemusten määrä kasvoivat suhteessa edelliseen, vuonna 2014 auki olleeseen hakukierrokseen.
Eniten myönteisiä päätöksiä kohdistui Somaliassa, Tansaniassa, Libanonissa ja Nepalissa toteutettaviin hankkeisiin. Tukea saavien joukossa on myös esimerkiksi pakolaisia tukevia hankkeita Libanonissa. Noin 63 prosenttia tuesta kohdistuu vähiten kehittyneisiin maihin.
Hallituksen kehityspoliittisen selonteon teemoista eniten tukea saivat naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien edistämiseen sekä yhteiskuntien demokraattisuuden ja toimintakyvyn tukemiseen kohdistuneet hankkeet. Seuraava haku tulee olemaan auki vuonna 2018.
Viestintä- ja globaalikasvatustukea myönnettiin 19 kansalaisjärjestölle yhteensä noin 1,4 miljoonaa euroa vuosille 2017 ja 2018. Hakukierroksella rahoitettiin erityisesti pakolaiskriisien syistä sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteista ja merkityksestä suomalaisille viestiviä hankkeita.
Enemmistö rahoitettavista hankkeista on kasvatuksellisia, minkä lisäksi useimmat hankkeista toteutetaan monen toimijan yhteistyönä
Kahdeksan järjestöä (Suomen lähetysseura, Fida, CMI, WWF, Reilu Kauppa, Suomen Pakolaisapu, Taksvärkki ja Pelastakaa Lapset) sai valtionavustuspäätöksen vuodelle 2017. Yhteissummaltaan tuki on 19 miljoonaa euroa.
Yksivuotisen päätöksen avulla näiden järjestöjen ohjelmakausi yhtenäistetään muiden ohjelmatukea saaneiden järjestöjen kanssa, niin että jatkossa ohjelmatukea hakevat kaikki järjestöt yhtä aikaa.
Ohjelmatuki on määrärahaltaan suurin kansalaisyhteiskuntatoimijoille tarkoitettu tukimuoto. Sen piirissä on tällä hetkellä yhteensä 22 järjestöä.