Kansa vastustaa kuntien tehtävien siirtämistä maakunnille tai valtiolle

Kuntien keskeisin tehtävä on väestön selvän enemmistön mielestä huolehtia lähidemokratiasta ja sen toteutumisesta.

Tätä mieltä on 71 prosenttia kansalaisista. Kuudesosa ajattelee, että kuntien tärkein tehtävä on jokin muu asia, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön TNS Gallupilla teetättämästä mielipidetutkimuksesta.

Kunta näyttää olevan kunniassa kansalaismielipiteessä. Enemmistö suomalaisista (57 %) yhtyy näkemykseen, jonka mukaan kunnallista itsehallintoa ei saa heikentää missään oloissa. Vajaa kolmannes (31 %) on eri mieltä.

Vielä selkeämpi tulos saadaan toisesta, käänteisesti muotoillusta, konkreettista toimintamallia tarjoavasta väitteestä. Kolme neljästä (77 %) kuntalaisesta torjuu näkemyksen, jonka mukaan suomalainen kuntajärjestelmä pitäisi lakkauttaa ja perustehtävät siirtää valtion hoidettavaksi.

Selvä enemmistö (69 %) suomalaisista torjuu myös ehdotuksen, jonka mukaan kunnallishallinto voitaisiin lakkauttaa siinä tapauksessa, että paikkakunnalla on muutoin riittävästi palveluita tarjolla.

Kuntien tehtävien siirtäminen noin kahdellekymmenelle alueelle eli maakunnille ei liioin saa kannatusta (22 %). Selvä enemmistö (63 %) vastustaa ajatusta.

Kunnallisen demokratian toteutuminen kuitenkin jakaa kansan enemmän kahtia. Joka toinen (51 %) yhtyy väitteeseen, jonka mukaan jokainen joka haluaa, pystyy vaikuttamaan kotikuntansa asioihin. Vastaajista 42 prosenttia epäilee vaikutusmahdollisuuksien toteutumista.

Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla syyskuussa. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1003. Vastaajat edustavat maamme 18-75 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mainos