Enemmistö kansalaisista haluaa myös käyttää valinnanvapautta palvelukohtaisesti.
Tuhat suomalaista -tutkimuksessa kysyttiin, haluavatko suomalaiset saada kaikki valinnanvapauden piiriin kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelut samalta tuottajalta vai valita erikseen peruspalvelujensa ja muiden valinnanvapauden piiriin kuuluvien palvelujensa tuottajan. Näitä palveluja voisi olla esimerkiksi fysioterapia, kotiin tuotavat hoivapalvelut, kaihileikkaus tai luomenpoisto.
Vastaajista 54 prosenttia ilmoitti haluavansa valita vapaasti valinnanvapauden piiriin kuuluvat lisäpalvelut eri tuottajilta.
– Tulos antaa vahvan tuen valinnanvapausmallille, jossa asiakas saa valitsemastaan sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksesta käytetyimmät sote-palvelut ja valitsee muut valinnanvapauden piiriin kuuluvat palvelut erikseen palvelu/asiakassetelin tai henkilökohtaisen budjetin avulla, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Valinnanvapauden tärkeys vaihtelee hieman sukupuolen ja iän suhteen, mutta kaikissa ryhmissä selkeästi yli 60 prosenttia pitää valinnanvapautta tärkeänä. Erityisen tärkeäksi valinnanvapauden kokevat naiset sekä yli 55-vuotiaat.
Asuinpaikka sen sijaan ei juurikaan vaikuta. Valinnanvapautta pitävät tärkeänä niin isoissa kaupungeissa kuin pienissä kunnissa asuvat. Runsas kolmannes vastaajista odottaa valinnanvapauden parantavan sote-palveluja.
– Valinnanvapaudessa tehdään parhaillaan tärkeitä linjauksia. Ratkaisut on toteutettava niin, että valinnanvapaus toteutuu koko Suomessa, Pentikäinen sanoo.
IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä osana IROResearch Oy:n valtakunnallista kuluttajapaneelia. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä tuhat. Sote- ja valinnanvapauskysymykset tilasi Suomen Yrittäjät. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tiedonkeruuaika oli 2.-14. joulukuuta. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.