Poliittisista päättäjistä selvä enemmistö, kaikkien puolueiden osalta yli 60 prosenttia vastaajista, uskoo näin.
Kansalaisten parissa erityisesti nuoremmissa ikäluokissa ei uskota lakisääteisten eläkkeiden riittävän hoivapalveluiden rahoitukseen. Kun 60–79 –vuotiaista kansalaisista vielä 35 prosenttia uskoo eläkkeensä riittävän myös hoivapalveluihin 80-vuotiaana, 18–29-vuotiaiden osalta lukema on vain 18 prosenttia.
Poliittisten päättäjien mielestä tarve omaehtoiseen varautumiseen ikäihmisten hyvinvoinnin rahoituksessa lisääntyy tulevaisuudessa selvästi – jopa 78 prosenttia päättäjistä uskoo omaehtoisen varautumisen lisääntyvän.
Sekä kansalaiset että poliittiset päättäjät kokevat myös voimakkaasti, että omaehtoisesta varautumisesta vanhuuden varalle pitäisi tehdä nykyistä helpompaa ja houkuttelevampaa. Molemmissa vastaajaryhmissä näin ajattelee yli 70 prosenttia vastaajista.
Tiedot selviävät Aula Researchin marraskuussa poliittisille päättäjille kohdistetusta tutkimuksesta sekä IRO Researchin viime keväänä tekemästä Vakuutustutkimuksesta. Molempien tutkimusten toimeksiantajana on Finanssialan Keskusliitto FK.
Varallisuus ei saisi korottaa asiakasmaksuja
Suomalaiset ovat valmiita käyttämään omaa varallisuuttaan hyvinvointinsa rahoitukseen, mutta eivät halua tähän pakkoa.
Kansalaiset ovat vahvasti sitä mieltä, että omistusasunto tai muu varallisuus ei saisi jatkossakaan korottaa kunnallisten hoivapalveluiden asiakasmaksuja. Vakuutustutkimuksessa vastaajista 78 prosenttia vastasi kieltävästi tätä koskeneeseen kysymykseen. Tällaista vaihtoehtoa väläyteltiin toissa vuonna hallituksen rakennepoliittisessa valmistelussa.
Päättäjistäkin 59 prosenttia vastustaa varallisuuden huomioimista kunnallisissa hoivamaksuissa.
Myös poliittisten päättäjien parissa tunnistetaan tarve yhtenäistää palvelusetelijärjestelmää. Jopa 82 prosenttia päättäjistä on sitä mieltä, että palvelusetelijärjestelmä kaipaa Suomessa yhtenäistämistä. Mielipiteet ovat yhteneviä kaikissa poliittisissa puolueissa.
Lisäksi 70 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että palvelusetelijärjestelmää pitäisi laajentaa. Järjestelmän laajentaminen jakaa kuitenkin mielipiteitä puoluekentällä oikeiston ja vasemmiston välillä.
Aula Research Oy toteutti poliittisten päättäjien parissa tehdyn tutkimuksen Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta. Tutkimuksen otos (1222) kerättiin sähköisellä kyselyllä ja puhelinhaastatteluin 22.10.-17.11.2014. Otos edustaa Manner-Suomen poliittista kenttää puolueittain ja maakunnittain. Kansalaisten parissa tehdyn tutkimuksen toteutti IRO Research aikavälillä 3.-16.4.2014. Tutkimuksen otos (1000) edustaa mannersuomalaisia 18–79-vuotiaita henkilöitä.