Tutkimukseen vastanneista noin 70 prosenttia on sitä mieltä, että yhteiskunnan on tuettava perheiden varautumista perheenhuoltajan kuolemaan säilyttämällä henkivakuutuskorvauksen verohuojennus.
Lisäksi suurin osa (57 %) vastanneista oli sitä mieltä, että perheenhuoltajan mahdolliseen kuolemaan on välttämätöntä varautua henkivakuutuksella.
Hallitus esitti lokakuun alkupuolella kuolemantapauksessa maksettavan henkivakuutuskorvauksen 35 000 euron verovapaan osan poistoa osana perintö- ja lahjaverolain muutosta. Verohuojennus on perustunut yhteiskunnan tarpeeseen helpottaa esimerkiksi lesken ja lapsien tilannetta, jos toinen huoltajista kuolee.
Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi Finanssialan Keskusliitosta muistuttaa, että kuolemanvaravakuutuksella on suuri taloudellinen merkitys perheille, joiden ei ole ollut muuten mahdollista kerryttää säästöjä.
– Vakuutus korvaa tulojen menetystä, jos perheen pääasiallinen tulonhankkija kuolee. Hallituksen esitykseen sisältyvä lesken ja alaikäisen lapsen verottoman perintöosan suurennus kompensoi tilannetta joissain tapauksissa, mutta se ei ole riittävä vaihtoehto verovapauden poistolle, Kauppi sanoo.
Veronkiristystä ovat vastustaneet finanssialan lisäksi työmarkkinajärjestöt, Suomen Yrittäjät ja MTK sekä Martat ja Kuluttajaliitto. Lakiuudistus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
Finanssialan Keskusliiton teettämän Vakuutustutkimuksen toteutti IROResearch internetpaneelilla syyskuussa. Tuhannen vastaajan otos on valtakunnallisesti edustava.