Liikenneturvan joulukuisessa kyselyssä suomalaisilta autoilevilta kysyttiin, mikä pelottaa liikenteessä. Neljä kymmenestä raportoi, että kännykkää ajon aikana käyttävät kuljettavat pelottavat.
Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläisen mukaan tämä kertoo suomalaisten tiedostavan ajonaikaisen kännykänkäytön riskit.
– Liikenteessä tilanteet vaihtuvat nopeasti ja yllättäviä tilanteita tulee eteen. Jos mieli ja katse ovat poissa liikenteestä, ei niihin ennätä reagoimaan ajoissa ja korjausliikkeet tehdään usein väärään suuntaan ja myöhässä, Jääskeläinen toteaa.
Hän muistuttaa, että liikenteen turvallisuus ja sujuvuus perustuvat ennalta-arvattavuuteen.
– Kun toimitaan sääntöjen mukaan, voi luottaa toisten toimintaan liikenteessä. Kännykkään keskittyvä kuljettaja taas voi toimia arvaamattomasti. Onnettomuuksia edeltää usein äkillinen muutos liikennetilanteessa, Jääskeläinen sanoo.
Noin kolmasosa kyselyyn vastanneista koki pelkoa myös kännykkään keskittyvistä kävelijöistä.
– Tämä kertonee siitä arkikokemuksesta, että kännykkään uppoutuneen jalankulkijan pelätään kävelevän ajoradalle tai punaisia päin, kun huomio ei ole enää liikenteessä, Jääskeläinen sanoo.
Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu matkapuhelimen käytön moninkertaistavan onnettomuuteen joutumisen riskin. Riskialtteinta on tekstaaminen, koska se vie katseen ja ajatukset pois liikenteestä useiden sekuntien ajaksi.
Liikenneturva kampanjoi vuodenvaihteessa kannustaakseen kuljettajia keskittymään ajaessa siihen tärkeimpään, eli käsillä olevaan ajotehtävään.
TNS Gallup Oy:n joulukuussa toteuttamaan kyselyyn haastateltiin 1531 henkilöä, joista autoilijoita oli 1238 eli 81 prosenttia.