Etenkin viestien kirjoittaminen ja lukeminen lisäävät Liikenneturvan mukaan onnettomuusriskiä.
Liikenneturvan selvityksen mukaan neljä kymmenestä kännykkää ajon aikana käyttäneistä kuljettajista kertoi joutuneensa vaaratilanteeseen viimeisen kahden vuoden aikana ajonaikaisen puhelimen käytön takia.
Kolme neljästä kuljettajasta pitää ajonaikaista matkapuhelimen käyttöä vaarallisena. Neljä viidestä pitää tekstiviestien tai sosiaalisen median käyttöä ajon aikana yhtä vakavana rikkomuksena kuin ajokortitta ajoa tai punaisia päin ajamista.
– Nopeatempoisessa liikenteessä muutama sekunti on ikuisuus, kun onnettomuustilanne lähtee kehittymään. Tekstiviestin kirjoittaminen nostaa peräänajo-onnettomuuteen joutumisen riskin kuusinkertaiseksi. On hyvä miettiä, onko se ”osta maitoa” -viesti todella niin tähdellinen, että haluaa nostaa riskiään joutua onnettomuuteen, kertoo suunnittelija Petri Jääskeläinen Liikenneturvasta.
Ammattikuljettajia aidoissa liikennetilanteissa seuraamalla on Liikenneturvan mukaan saatu selville, että katseen poistuminen muutamaksi sekunniksi kasvattaa tilastollista riskiä joutua liikenneonnettomuuteen moninkertaiseksi.
Tieliikennelaissa ajonaikainen viestintälaitteiden ajoa häiritsevä käyttö on kiellettyä. Liikenneturvan selvityksen mukaan suurin osa kuljettajista välttääkin puhelimen käyttöä autoillessa.
– Moni kokee, että jo puhelimen viesti- tai soittoääni vie huomion liikenteestä. Ennen ajoon lähtöä tarkkaamattomuusriskit voi minimoida laittamalla kännykän äänettömälle ja laukkuun pois näkyvistä. Jos puhelu on pakko soittaa, voi auton pysäyttää turvalliseen paikkaan ennen luuriin tarttumista, Jääskeläinen neuvoo.
Liikenneturva aloittaa kolmevuotisen tarkkaamattomuus liikenteessä -kampanjan lokakuussa.
Tarkkaamattomuus eli huomion kiinnittyminen muuhun kuin ajamiseen on tutkimusten mukaan yhtenä riskitekijänä joka kolmannessa onnettomuudessa Euroopassa, Liikenneturva kertoo. Kansainvälisten tutkimusten mukaan matkapuhelimen käyttö ajon aikana nostaa riskin joutua liikenneonnettomuuteen moninkertaiseksi.