– En pistäisi nyt kauheasti ropojani likoon sen suhteen, että näkisimme pian kukoistavaa, demokraattisesti toimivaa Ukrainaa, jossa hommat pyörisivät edes kohtuullisesti, Ilkka Kanerva sanoo Helsingin Sanomille.
Kanerva on Ukrainassa valmistelemassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin vaalitarkkailua Ukrainan tulevissa presidentinvaaleissa.
Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan noin tuhat venäläismielistä mielenosoittajaa ryntäsi poliisiasemalle Itä-Ukrainan Luhanskissa tiistai-iltana. Venäjä-mieliset separatistit tulittivat asemalla automaattiaseilla.
Aikaisemmin päivällä Venäjä-mieliset separatistit valtasivat alueellisen syyttäjäviraston, televisiokeskuksen ja aluehallinnon päämajan Luhanskissa.
Kanerva on liikkunut maanantaina ja tiistaina muun muassa Itä-Ukrainassa yhdessä amerikkalaisen, kanadalaisen ja ruotsalaisen Etyjin vaalitarkkailua valmistelevaan ryhmään kuuluvan jäsenen kanssa.
Matkan aikana Kanervan johtama valtuuskunta tapaa paikallista johtoa, puolueiden ja kansalaisyhteiskunnan edustajia sekä paikalla olevia pitkäaikaisia Etyjin vaalitarkkailijoita.
Ukrainan ennenaikaiset presidentinvaalit on määrä järjestää 25. toukokuuta.