Kananmunantuottajien kuppi nurin: miksi eniten tekevät saavat vähiten?

Suomalaiset kananmunantuottajat pitävät tänään kriisikokouksen Laitilassa. Syynä ovat alhaiset tuottajahinnat.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n mukaan kananmunantuottajien mitta on täyttymässä. Kannattavuuden kanssa kamppailevat tuottajat vaativat ruokaketjulta yhteisvastuullisuutta tilanteen tasapainottamiseksi.

Tilastokeskuksen mukaan kananmunien keskimääräinen kuluttajahinta oli tammikuussa 3,66 euroa kilolta (alv 0 %). Tammikuun keskimääräinen tuottajahinta oli 1,06 euroa kilolta ja pakkaamoiden myyntihinta vähittäiskaupoille oli 1,47 euroa kilolta. Kaupan osuus kananmunien arvosta oli 2,19 euroa kilolta eli yli kaksinkertainen tuottajan saamaan hintaan verrattuna.

– Tämä ei ole oikein. Kauppa käyttää kohtuuttomalla tavalla ylivoimaista neuvotteluvoimaansa nostamalla omaa katettaan, sanoo MTK.

Kananmunien tuottajahinta on ollut viimeisten viikkojen aikana nopeassa laskussa. Hinta on MTK:n mukaan laskenut yli kymmenen prosenttia ja markkinoilla on paineita lisäalennuksille. Tuotannon heikkenemisen taustalla on munamarkkinoiden ruuhkautuminen, vaikka kananmunien kulutus on kasvanut.

Kananmunantuottajat on kutsuttu keskustelemaan kananmunamarkkinoiden tilanteesta tänään kello 16.30 Laitilassa teemalla ”Miksi se, joka tekee eniten, saa vähiten”.

Mainos