Kanadalainen The Globe and Mail kertoo jutussaan, että ”pohjoisen Suomen jäätynyt lakeus” on talvirenkaille samaa kuin Kalifornia on surffilaudoille.
”Täällä saattaa sijaita planeetan kylmin testipaikka: Nokian Renkaiden laitos, joka tunnetaan bisneksessä Valkoisena Helvettinä”, toimittaja maalailee.
Hän kuvailee 23 pakkasasteen puiden olevan jäätyneitä pysyvästi valkoisiksi ”kuin jättiläismäisessä joulupukkilavastuksessa”.
”Tämä on talvirenkaiden paratiisi”, Ivalon testikeskusta kuvaillaan. Juttu kertoo värikkäästi ja yksityiskohtaisesti rengastestaajien työstä laitoksessa ja renkaiden valmistuksesta.
Toimittaja kertoo ajaneensa Sebastian Vettelin kanssa, mutta yhtiön Petri Paananen on toimittajan mukaan huonon pidon fysiikan mestari.
”Me olemme täällä keksimässä pyörän uudelleen. Ja me teemme sen joka päivä”, yhtiön Mika Lahtinen sanoo jutussa.