Hän huomauttaa, että automaattisen liikennevalvonnan tarkoituksena on lisätä liikenneturvallisuutta ja ennaltaehkäistä onnettomuuksien tapahtumista liikenteessä.
─ Tällä hetkellä kameratolppien avulla toteutettava automaattinen liikennevalvonta ei kaikilta osin täytä sille asetettuja turvallisuustavoitteita. Kameratolpat on useimmiten sijoiteltu liikenteen turvallisuuden ja joustavuuden kannalta epäedullisiin paikkoihin ja heikosti näkyviin. Näin ollen ne eivät lisää liikenteen turvallisuutta, vaan tuottavat lähinnä riskejä liikenteelle sekä sakkotuloja valtiolle, Mika Kari toteaa.
Hänen mielestään liikenneturvallisuuden lisäämisen sijaan kameratolpista on tullut sakkorysiä.
─ Automaattisen valvonnan tarkoituksena tulee olla liikenneturvallisuuden lisääminen, ei sakkotulojen kartuttaminen valtion kassaan.
─ Vaaralliset risteykset sekä alueet, joissa liikkuu paljon jalankulkijoita sekä erityisryhmiä, tulisi asettaa automaattisen liikennevalvonnan sijoittelussa etusijalle. Kameratolpat tulisi Ruotsin mallin mukaisesti myös maalata näkyviksi ennaltaehkäisevän vaikutuksen aikaansaamiseksi, eikä yrittää naamioida niitä liikenteeltä huomaamattomiksi, Kari jatkaa.
Mika Kari jätti torstaina eduskunnassa automaattisen liikennevalvonnan kehittämiseksi lakialoitteen, jolle toivoo tukea yli puoluerajojen. Lakialoitteessa esitetään lisäystä poliisilakiin, jotta kameratolppien sijoittelu olisi jatkossa liikenneturvallisuuden kannalta tarkoituksenmukaisempaa.