Kalojen lisääntymistä tutkitaan venäläistenkin kanssa

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) jatkaa tulevana kesänä kalojen lisääntymisalueiden kartoituksia itäisellä ja läntisellä rannikolla.

Kymenlaakson merialueella kartoituksia tehdään yhteistyössä suomalais-venäläisessä TOPCONS-hankkeessa. Kartoitukset ovat osa valtakunnallista vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmaa, VELMUa, jonka tavoitteena on kerätä tietoa vedenalaisesta luonnosta merialueiden ja niiden luonnonvarojen kestävän käytön ja suojelun yhteensovittamiseksi.

Selkämeren ja Merenkurkun kartoituksissa etsitään pääasiassa kuhan, silakan ja ahvenen pienpoikasia. Itäisellä Suomenlahdella etsitään myös silakan ja ahvenen mätiä sekä vastakuoriutuneita siian poikasia. Kampelan ja piikkikampelan poikasnuottauksia jatketaan keväällä Suomenlahdella ja Saaristomerellä.

Tulevana kesänä poikaspyyntipaikkoja Selkämerellä ja Merenkurkussa on noin 60 ja itäisen Suomenlahden tutkimusalueella noin 40. Tutkimusalueilta mitataan myös ympäristömuuttujia, kuten veden sameutta, suolapitoisuutta ja näkösyvyyttä.

Kartoitustulosten avulla täydennetään RKTL:n mukaan lisääntymisaluekarttojen kattavuutta Suomen rannikoilla ja saadaan lisätietoa mallien luotettavuuden arviointiin. Lisääntymisaluekarttoja voidaan hyödyntää paikallisesti ja alueellisesti esimerkiksi kalastusalueiden, kuntien ja ELY-keskusten toimesta kalakantojen hoidon ja rannikkoalueiden käytön suunnittelussa.

Mainos