Kalliorinne: 20 000 uutta omaishoitajaa – 100 miljoonan säästö

Kansanedustaja Risto Kalliorinteen (vas.) mielestä omaishoidon tuen laajentaminen on yksi realistisin keino vähentää kuntien menoja.

Kalliorinne viittaa omaishoidon kehittämisohjelman (sote) väliraporttiin, jossa on laskettu, että 20 000 uuden omaishoitajan rekrytointi säästäisi kuntien menoja lähes sata miljoonaa euroa ja samalla siis helpottaisi kuntapalvelujen ahdinkoa.

– Tämä yhtälö vaatii myös omaishoidon kehittämistä, koska nykymallilla liian moni omaishoitaja on taloudellisesti tiukalla ja jaksamisensa äärirajoilla, Kalliorinne sanoo ja odottaa asiassa hallitukselta ja eduskunnalta nopeita ja aktiivisia toimenpiteitä.

Valtio etsii parhaillaan keinoja kuntien palveluvelvoitteiden keventämiseksi ja hallitus linjaa säästökeinoja marraskuussa.

– Tälläkin hetkellä valtakunnan tasolla omaishoito säästää kuntien menoja 1,1 miljardilla eurolla. On aivan selvää, että väestömme ikääntyminen aiheuttaa kasvavaa tarvetta vanhuspalveluihin ja eikä meillä välttämättä ole tulevaisuudessa varaa hoitaa kaikkia ihmisiä kuntien laitoshoidossa. Omaishoidon tukea kehittämällä voidaan aidosti saada aikaan merkittäviä säästöjä kuntataloudessa, Kalliorinne sanoo.

Moni kunta kuitenkin suunnittelee omaishoidontukeen leikkauksia ensi vuodelle. Kalliorinteen mukaan tämä ”järjenvastainen toiminta” ja omaishoitajien kiusaaminen on lopetettava. Hänen mukaansa omaishoitajia tarvitaan lisää ja niin valtion kuin kuntienkin on tuettava heidän jaksamistaan.

Mainos