Verkkouutiset

HOAS:n opiskelija-asuntoja Pohjoisella Rautatienkadulla Helsingissä. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Kalliisti yksiössä asuminen ei ole perusoikeus

Kirjoittaja ihmettelee, että suuri osa opiskelijoiden soluasunnoista ammottaa tyhjyyttään.
Mats Uotila
Mats Uotila

Opiskelijat siirtyivät yleisen asumiestuen piiriin Juha Sipilän hallituksen opintotukiuudistuksen myötä vuoden 2017 elokuussa. Uudistuksen seurauksena opiskelijoiden saamat asumisen tuet ovat kasvaneet vuositasolla noin 260 miljoonalla eurolla, yksiöissä asuminen on yleistynyt ja soluasuntojen kysyntä romahtanut. Kaiken kaikkiaan asumistukimenot ovat kaksinkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Aiemmin käytössä ollutta opintotuen asumislisää sai korkeintaan noin 200 euroa kuussa. Mallin korvasi yleinen asumistuki, joka on sen sijaan jopa 400 euroa, ja korkeintaan 80 prosenttia vuokrasta. Opiskelijoiden ostovoima on siis kasvanut merkittävästi. Ei liene yllätys, että opiskelijat haluavat enenevissä määrin asumaan yksiöihin.

Esimerkiksi Helsingissä 200 euroa kuussa maksavaan soluun myönnetään asumistukea 150 euroa kuukaudessa, kun taas 500 euroa kuussa maksavaan Helsingin opiskelija-asuntosäätiön yksiöön myönnettävä tuki on 400 euroa. Opiskelija maksaa siis vain 50 euroa kuussa enemmän yksiössä asumisesta.

Ei siis ihme, että suuri osa soluasunnoista ammottaa nykyisin tyhjyyttään. Helsingissä niitä on jopa päädytty purkamaan, koska niihin ei yksinkertaisesti enää löydy asukkaita.

Syy on ymmärrettävä. Miksi kukaan asuisi kaukana kampusalueesta soluasunnossa, jos tuen osuus yksiön vuokrasta on niin suuri, että vuokrasta itse maksettava osuus on lähes samalla tasolla kuin halvemmassa soluasunnossa?

Näin kävi myös omalla kohdallani. Kun etsin opintoja varten asuntoa Tampereelta, tutustuin ensin erilaisiin soluasuntoihin ja laitakaupungin halvempiin yksiöihin. Päädyin kuitenkin asumaan yksiöön keskustaan, koska se on melkein saman hintaista.

Uudistus synnytti myös muita ongelmia. Aiemmin käytössä ollut opintotuen asumislisä oli yksilökohtainen ja riippui opiskelijan omista tuloista, mutta nyt käytössä oleva yleinen asumistuki on ruokakuntakohtainen.

Kela katsoo ruokakuntaan kuuluviksi asunnossa pysyvästi asuvat henkilöt ja tämän seurauksena esimerkiksi työssäkäyvän avopuolison tulot vaikuttavat hänen kanssaan asuvan opiskelijan saamaan asumistukeen. Useilla pariskunnilla asumisen tuki loppui täten kokonaan.

Työssäkäyvän avopuolison pitää siis elättää vielä opiskelevaa puolisoaan, koska lain silmissä avoliitossa elävien katsotaan elävän yhteistaloudessa. Tämä vanhanaikainen ajatusmalli aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa ja kannustaa pariskuntia asumaan erillään, jotta opiskeleva kumppani saa asumistukea.

Massiivinen asumisen subventointi asumistuen muodossa ei ole kannattavaa, sillä se nostaa vuokratasoa. Jos asumisesta halutaan halvempaa, olisi parempi karsia rakentamisen sääntelyä ja näin vauhdittaa uusien asuntojen rakentamista. Lopputuloksena lisääntynyt tarjonta painaa vuokrien hintoja alaspäin. Huomioitavaa on myös, että kaupungistuminen kiihdyttää asuntojen kysynnän kasvua suurissa kaupungeissa. Sen sijaan, että luodaan tällaisella tuella ikuinen menoautomaatti valtiolle, lisätään mieluummin asuntojen tarjontaa kohtaamaan kysyntää.

Tukien korvamerkintä asumista varten ei ole järkevää myöskään siksi, että se kannustaa asumaan yksin ja kalliisti. Jos opinto- ja asumistuen sijaan maksettaisiin vain suurempaa opintotukea, olisi opiskelijalla kannustin tinkiä asumisen kustannuksista.

On selvää, että opiskelijoiden asumistukijärjestelmä on remontin tarpeessa. Kalliisti yksiössä asuminen ei ole minkään sortin perusoikeus, eikä hyväksyttävä menokohde valtiolle varsinkaan sellaisessa tilanteessa, jossa julkisen talouden vuosittainen alijäämä hipoo kahdeksaa miljardia euroa.

Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS