Kalevan kysely: Talvivaaran haitat ylittävät hyödyt

Lähes kaksi kolmasosaa arvioi, että jätevedet kuriin tai kaivos kiinni.

Yli puolet suomalaisista arvioi, että Talvivaaran kaivoksen ympäristöhaitat ovat suuremmat kuin sen tuomat työllisyyshyödyt. Sanomalehti Kalevan kyselyssä 52 prosenttia vastaajista piti haittoja suurempina kuin hyötyjä.

Kalevan Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suomalaisten mielipiteet eivät ole vuoden aikana juurikaan muuttuneet, vaikka kaivosyhtiö on ilmoittanut useista uusista jätevesivuodoista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Runsas kolmasosa, 36 prosenttia, suomalaisista arvioi, että Talvivaaran työllisyyshyödyt ovat suuremmat kuin ympäristöhaitat.

59 prosenttia on sitä mieltä, että Talvivaaran kaivos pitää sulkea, jos se ei saa vähennettyä päästöjään viranomaisten vaatimalle tasolle. 32 prosenttia arvioi, että kaivosta ei tarvitse sulkea.

Etelä-Suomessa ollaan kriittisempiä kaivosta kohtaan. Ammattiryhmistä erityisesti maanviljelijöiden mielipiteet ovat kiristyneet.

Mainos