Päihdelääkäri Reijo Laitinen kokeili, kauanko rauhoittavan lääkkeen vaikutus näkyy elimistössä. Hän otti kymmenen milligramman tehoisen Diapamin. Tämä bentsodiatsepiineihin eli ”bentsoihin” kuuluva hyvin yleinen lääke rauhoittaa ja rentouttaa.
– Lääke näkyi virtsassani vielä viidennen päivän aamuna. Annostus oli vasta keskitasoa, joten moni lääke vaikuttaa vielä pidempään. Yleistenkin lääkkeiden vaikutusajat ovat niin pitkät, että on tosi vaikea käyttää samaan aikaan alkoholia ja lääkkeitä sortumatta vaaralliseen sekakäyttöön, Laitinen varoittaa.
Sekakäyttäjiä tavataan tien päältä yhä useammin.
– Alkoholia ja jotain kolmiolääkettä käyttäviä jää kiinni ratsioissa jo toiseksi eniten perinteisten viinarattijuoppojen jälkeen, Laitinen kertoo.
Edes lääkärikunnassa vasen käsi ei aina tiedä, mitä oikea tekee. ”Bentsoja” määrätään jopa potilaan alkoholiriippuvuuden hoitoon. Kun veressä on molempia yhtä aikaa, teillä liikkuu vaarallisia aikapommeja.
Rattijuopot aiheuttavat Suomessa joka vuosi 40–50 liikennekuolemaa. Lisäksi alkoholi-, lääke- ja huumeonnettomuudet vammauttavat noin 700 ihmistä.