Kaleva: Oulun kaupunginhallituksessa äänestettiin ”ydinvoimasta”

Oulun kaupunginhallituksessa käytiin maanantai-iltana "ydinvoimaäänestys" kaupunginhallituksen tekemästä investointimäärärahan muutoksesta, Kaleva kertoo.

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Oulun Energian sitovaa investointimäärärahaa korotetaan 20 miljoonalla eurolla. Samalla summalla esitetään korotettavaksi myös liikelaitokselle annettavaa lainamäärää.

Kaupunginhallitus esittää, että raha on käytettävissä energialiiketoiminnan laajennusinvestointeihin sähkö- ja kaukolämpöliiketoimintaan.

Investointi voi tapahtua suorana kauppahintana, oman pääoman ehtoisina sijoituksina ja tarvittaessa osakaslainoina. Kaupunginhallituksessa SDP:n Tuija Pohjola esitti, että kaupunginhallitus olisi erikseen todennut, ettei investointimäärärahan korotusta saa käyttää ydinvoiman hankintaan.

Pohjolan esitystä kannatti Anne Snellman (ps.). Esitys hävisi kaupunginjohtajan ilman ydinvoimalausumaa olleelle esitykselle äänin 9–7.

Oulussa keskustellaan, pitäisikö kaupungin lähteä mukaan Fennovoimaan.

Kaleva kertoi jo viime viikolla, kuinka Oulun Energia liikelaitoksen johtokunnan esityslistan valmistelussa oli sanalla ydinvoima pelattu. Yhdessä vaiheessa päätösesitykseen sisältyi ilmaisu, jossa ydinvoima rajattiin rahankäytön ulkopuolelle. Se kuitenkin katosi teksteistä.

Mainos