Kaleva: Nikotiinijuomat ja tupakanvastikkeet koettelevat lakia

Tupakkalaki ei säätele tupakattomien nikotiinituotteiden myyntiä kovin tarkasti.

Suomen tupakkalain tavoitteena on saada ihmiset lopettamaan tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käyttö. Savuton Suomi 2030 -hanke pyrkii tekemään Suomesta savuttoman vähän yli kymmenessä vuodessa ja vankilat halutaan savuttomiksi vuoteen 2020 mennessä.

Samanaikaisesti tupakkayhtiöt kehittelevät uusia tupakanvastikkeita, jotka sisältävät nikotiinia, mutta eivät tupakkakasvia, uutisoi Kaleva. Tupakkalaki säätelee tupakattomien nikotiinivalmisteiden kaltaisten ”väliinputoajatuotteiden” myyntiä löyhemmin kuin varsinaisten tupakkakasvia sisältävien tuotteiden myyntiä.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea rinnastaa nikotiinia sisältävät tupakanvastikkeet lääkevalmisteiksi, sillä nikotiini on Suomessa sen vaikutuksen perusteella lääkeaine. Nikotiini aiheuttaa riippuvuutta.

Haaparannassa on keväästä asti myyty tupakatonta nuuskaa, joka sisältää tuotteesta riippuen 7,5-15 milligrammaa nikotiinia grammaa kohden. Tupakattoman nuuskan lisäksi yhtiöt ovat kehitelleet esimerkiksi nikotiinijuomia.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä esitti toukokuussa, että tupakkalakiin lisättäisi määritelmä nikotiinia sisältävistä tupakanvastikkeista.

Mainos