S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu muistelee Kalevassa, että 1990-luvun alkupuolella suomalaismarketissa oli arviolta 5 000 erilaista ruokatuotetta. Nyt niitä on ehkä 25 000.
Keskossa Citymarketin kokoluokan ruokamyymälässä on keskimäärin 20 000 tuotetta, ja suuremmissa vielä reilusti enemmän.
Lidleissä on runsaat 2 000 tuotetta.
Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala sanoo, että valtakunnan K-kaupoissa myös kokeillaan vuosittain noin 20 000 uutta tuotetta.
Valinnanvaran valtavan lisääntymisen takana ovat esimerkiksi kansainvälistyminen, ruokabuumi, lähiruoka, luomu sekä lisääntyneet näkemykset ja tieto allergioista ja erikoisruokavalioista. Kaupan haasteena on vastata pirstaloituneisiin tarpeisiin ja kulutuksen yksilöllistymiseen.
Kalevan mukaan suuren suomalaisen automarketin hyllyssä on tänään noin 300 erilaista jogurttituotetta ja noin 400 erilaista leikkelettä,