Kalashnikov kehitti lennokin täsmäpommituksiin

Ero kehittyneiden asevoimien ja pienten armeijoiden välillä kutistuu uuden aseen myötä.

Kuuluisan AK-47-rynnäkkökiväärin suunnitellut Kalashnikov-konserni on kehittänyt sotilaskäyttöön tarkoitetun lennokin täsmäpommituksia varten, uutisoi The Washington Post. Kalashnikov paljasti uutuustuotteensa Abu-Dhabin puolustusmessuilla.

Hiukan yli metrin leveä lennokki, viralliselta nimeltään KUB-UAV, pystyy valmistajan mukaan lentämään puolen tunnin ajan 130 kilometrin tuntinopeudella ja kantamaan mukanaan noin 2,7 kiloa räjähteitä. Laitteen luvataan myös olevan edullinen ja helppo käyttää.

Washington Postin mukaan lennokista odotetaan jopa yhtä käänteentekevä välinettä sodankäyntiin kuin Kalashnikov-konsernin vuosikymmeniä aikaisemmin kehittämästä ikonisesta rynnäkkökivääristä.

Illinoisin yliopiston kansainvälisten suhteiden professorin Nicholas Grossmanin mukaan lennokki tarjoaa mahdollisuuden ennennäkemättömän suuren tarkkuusluokan pommeihin kenelle tahansa. Aikaisemmin samaan ovat Grossmanin mukaan päässeet vain jotkin Yhdysvaltojen armeijan älykkäimmistä aseista.

– Pidän sitä räjähteiden demokratisointina. Se tarkoittaa sitä, että älyaseet leviävät laajemmalle ja ero kehittyneiden asevoimien ja pienten armeijoiden välillä kutistuu, Grossman totesi lehden haastattelussa.

Lennokit itsessään eivät ole sotakäytössä uusi asia, vaan esimerkiksi ISIS on jo aikaisemmin käyttänyt pommilastissa olevia kaupallisia lennokeita Irakissa ja Syyriassa.Lennokkien käyttö terroristisessa toiminnassa onkin yksi asiantuntijoita huolestuttavista asioista. Grossmanin mukaan samalla on kuitenkin kasvanut valtioiden kyky lennokkihyökkäysten torjumiseksi.

– Lennokit varmasti vahvistavat tiettyjen valtioiden ja ei-valtiollisten toimijoiden kykyjä, mutta ne eivät ole mitään, mitä ei voisi torjua, Grossman sanoi.

– Siitä huolimatta olen aika huolissani tämänkaltaisen suorituskyvyn jakamisesta ilman, että tiedetään, mihin se johtaa.

Mainos