Poliisi on edistynyt Jämsässä 17. heinäkuuta tapahtuneen epäillyn murhan yrityksen esitutkinnassa, KRP kertoo tiedotteessaan. Perussuomalaisten puoluetoimija Pekka Katajan murhan yrityksestä epäiltyinä otettiin 3. syyskuuta Keski-Suomen alueella kiinni kaksi miestä. Poliisi vaati heitä vangittaviksi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 6. syyskuuta.
Vuonna 1981 syntynyt mies vangittiin käräjäoikeudessa todennäköisin syin murhan yrityksestä epäiltynä. Vuonna 1976 syntynyt vangittiin tällöin syytä epäillä -perusteisesti, ja perjantaina 11. syyskuuta hänet vangittiin todennäköisin syin murhan yrityksestä epäiltynä Keski-Suomen käräjäoikeudessa.
Iltalehden mukaan toinen vangituista on Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Teemu Torssonen, 39. Hänet erotettiin perussuomalaisista toukokuussa 2019. Hän on jäsenenä Kansallismielisessä liittoumassa. Toinen vangituista tunnustautuu sosiaalisen mediansa perusteella äärioikeistolaisen Soldiers of Odin -joukkion jäseneksi.
– Esitutkinta on edelleen kesken ja jatkuu vangitsemisten jälkeen muun muassa kuulemisilla ja teknisellä tutkinnalla. Poliisi selvittää epäillyn rikoksen motiivia, eikä sitä voida kommentoida kuulemisten ollessa kesken, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto KRP:stä.
Rikoksen motiivi ei ole tiedossa, eikä poliisi kommentoi sitä, ei myöskään epäiltyjen henkilöllisyyttä.
Epäilty murhan yritys tapahtui Jämsänkoskella 17. heinäkuuta noin kello 9−10 aikaan.