Kaksi pientä lasta loukkaantui ampumisessa Tukholmassa – mellakka taustalla

Lapset on viety sairaalaan, eikä heillä ole hengenvaarallisia vammoja.
Ruotsissa on kesän aikana tapahtunut useampi ampumavälikohtaus. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Ruotsissa on kesän aikana tapahtunut useampi ampumavälikohtaus. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tukholmassa loukkaantui lauantai-iltana kaksi pientä lasta ampumpavälikohtauksessa. Asiasta uutisoi Aftonbladet.

Poliisi sai hälytyksen ampumisesta Vislemassa Flemingsbergissä kello 20 jälkeen. Viisi- ja kuusivuotiaat lapset olivat ulkona leikkimässä ampumisen tapahtuessa. Luodit osuivat lapsia jalkoihin. 

Aftonbladetille toimitettujen tietojen mukaan lapset on viety sairaalaan, eikä heillä ole hengenvaarallisia vammoja. Yhdeksän ihmistä on pidätetty epäiltynä murhayrityksestä. Poliisi ei usko että lapset olivat ampumisen alkuperäisenä kohteena.

Ennen laukauksia alueella nähtiin mellakka, jossa yksi osallisista osui toiseen pistoolin männällä. 

– Kuulin laukauksen, ja se oli hyvin epämukavaa. Minulla on lapsia, enkä uskalla enää päästää heitä yksin ulos leikkimään, sanoo eräs alueen asukkaista Aftonbladetille.

Aiemmin heinäkuussa mies ammuttiin kuoliaaksi Flemingsbergin koulussa. 

– Äitini kuuli eilen illalla, että jokin oli vialla. Itse en huomannut tapahtumaa, sillä taidan valitettavasti olla tottunut tällaiseen, kertoo toinen alueella asukkaista. 

Mainos