Kaj Turunen Finnwatchin kritiikistä: Terveysyritysten avoimuutta tarvitaan lisää

Perussuomalaisille on tärkeää mahdollisimman laaja avoimuus, sanoo kansanedustaja Kaj Turunen (ps.).

Finnwatch esitti tiistaina kritiikkiä valinnanvapauslainsäädännön yhteiskuntavastuuta koskevasta pykälästä 57.

– Finnwatchin kritiikki ilmeisesti perustuu siihen, ettei pykälän ensimmäisen momentin tietoja laskettaisi maakohtaisen raportoinnin tietoihin. Jos tästä jo nyt aiheutuu tulkintaerimielisyyttä, olisi pykälän 57 yksityiskohtaisia perusteluja syytä tarkentaa tai vaihtoehtoisesti lisätä veromenettelylain mukaiset, maakohtaiseen raportointiin annettavat tiedot kokonaisuudessaan pykälän 57 kolmanteen momenttiin, Kaj Turunen toteaa.

Toisin sanoen tämä tarkoittaisi sitä, että sote-konserneihin sovellettaisiin samoja avoimuuden vaatimuksia kuin nykyisin vuositasolla 750 miljoonan liikevaihdon ylittäviin suurkonserneihin.

– Sote-yritysten osalta tietojen avoimuuteen velvoittava raja olisi alhaisempi. Talousvaliokunnassa tähän varmasti kiinnitetään huomiota, talousvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Turunen toteaa.

Hänen mukaansa pienyritysten byrokratiaa ei lisätä. Suurkonsernit sen sijaan joutuvat antamaan tietoja kaikista konserniin kuuluvista yhtiöistä, myös niistä, jotka eivät toimi Suomessa.

– Näin voidaan saada esimerkiksi selville, käytetäänkö konsernissa aggressiivista verosuunnittelua. Suurkonserniin kuuluvan yhtiön on julkaistava tiedot myös julkisessa toimintakertomuksessaan, tällöin muun muassa kansalaisjärjestöt tai terveysasemaa valitsevat kansalaiset saavat samat tiedot.

– Valinnanvapautta koskevaan lakiesitykseen voidaan lisätä vielä yksityiskohtia, jotka tekisivät yritysten toiminnasta vielä läpinäkyvämpää. Suurkonsernien henkilöstön määrä ja kulut sekä liikevoitto pitäisi olla maakohtaisessa raportoinnissa mukana, Turunen toteaa.

Mainos