”Kaikkien luontaisten elinympäristöjen kato pysäytetään”

Ympäristöministeriö on asettanut työryhmän ennallistamaan heikentynyttä luontoa.

Työllä toteutetaan ministeriön mukaan luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelmaa, jonka valtioneuvosto on hyväksynyt.

– Tavoitteeksi on asetettu, että kaikkien luontaisten elinympäristöjen kato pysäytetään, ja niiden heikentymistä ja pirstoutumista myös vähennetään merkittävästi, kertoo ylijohtaja Timo Tanninen ympäristöministeriön tiedotteessa.

Työryhmä laatii ehdotuksensa vuoden loppuun mennessä. Ehdotuksessa otetaan ministeriön mukaan kantaa esimerkiksi ennallistettavien kohteiden valintakriteereihin sekä linjataan heikentyneiden ekosysteemien ennallistamiseen liittyviä tarpeita, menetelmiä ja aikajännettä.

Mainos