Matalapaineen ennustetaan aiheuttavan yhden kaikkien aikojen kovimmista myrskyistä Islantiin keskiviikkoon mennessä.
Pohjoisnavalla matalapaine nostaa lämpötilat noin nollaan celsiusasteeseen, mikä on 30 astetta enemmän kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta.
Myrsky iskee myös Isoon-Britanniaan, missä on kärsitty tuhoisista tulvista jo viikon ajan.
Kyseinen myrsky aiheutti aiemmin viikolla tuhoja Dallasissa Yhdysvalloissa tornadoina. Nyt se on voimistumassa ”pommisykloniksi”. Syklonilla viitataan pyörivään ilmamassaan, joka pyörii pohjoisella pallonpuoliskolla vastapäivään.
Tuulet ovat kovimmillaan Atlantilla 100 metriä sekunnissa, kertoo Washington Post. Aallot nousevat 15 metrin korkuisiksi.
Isossa-Britanniassa tuulten ennakoidaan yltävän 35 metriin sekunnissa jo tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.