Puolustusministeri Jussi Niinistön (st) mukaan hänen 2020-luvun alkuun ehdottamastaan pääsotaharjoituksesta on liikkeellä väärääkin tietoa. Harjoitus on herättänyt runsaasti keskustelua ja kritiikkiäkin.
– Pääsotaharjoitukset ovat puolustusvoimien normaalia harjoitustoimintaa ja niitä järjestetään noin kahden vuoden välein, hän toppuuttelee Keski-Uusimaan paperiversiossa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.
Ministeri muistuttaa, että Suomessa järjestettiin viimeksi suuren mittaluokan harjoitus vuonna 2009. Tuolloin Maanvyöry-harjoitukseen osallistui 18[nbsp]000 sotilasta. 1970- ja 1980-luvuilla oli jopa 30[nbsp]000-40[nbsp]000 sotilaan harjoituksia. Suuria harjoituksia tarvitaan Niinistön mukaan, jotta sotilaat oppivat johtamaan riittävän isoja joukkokokoonpanoja.
Tulevassa harjoituksessa olisi kyse Ruotsin tämän vuoden monikansallisen Aurora-harjoituksen kaltaisesta kaikkien puolustushaarojen harjoituksesta. Siinä voitaisiin harjoitella Niinistön mukaan puolustusvoimien uutta lakisääteistä tehtävää eli kansainvälisen avun vastaanottamista.
Harjoitukseen voisi hänen mukaansa osallistua Suomesta kymmenisen tuhatta varusmiestä ja joitain tuhansia reserviläisiä. Lisäksi kumppanimaista kuten Pohjoismaista, Baltiasta, USA:sta, Britanniasta ja Saksasta voisi tulla sen verran joukkoja, että päästäisiin noin 20[nbsp]000 sotilaan kokoluokkaan.
– Harjoitukseen voitaisiin liittää osia samanaikaisesti mahdollisesti järjestettävistä muista kansainvälisistä harjoituksista, Jussi Niinistö sanoo.
– Riittävän iso ja oikealla tavalla kansainvälinen harjoitus Suomen maanperällä on kansallista puolustuskykyä kehittävä, kustannustehokas, eri puolustushaarojen keskinäistä kansainvälistä yhteistyökykyä olennaisesti kehittävä manööveri, hän jatkaa.