Verkkouutiset

Jalankulkijoita New Yorkissa. / LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Spencer Platt

”Kaikkein suojaavin maski” – USA muutti suosituksensa

Lääkäri sanoo kangasmaskien hyödyn jäävän lähes olemattomaksi parempiin suojaimiin verrattuna.

Yhdysvaltain tautikeskus CDC on päivittänyt arvostelua herättäneitä kasvomaskisuosituksiaan.

Ihmisiä ohjeistetaan käyttämään kaikkein suojaavimpia maskeja, jotka istuvat tiiviisti kasvoilla ja joita voi käyttää säännöllisesti. CDC:n mukaan tehokkaimman suojan antavat N95-tyyppiset suojaimet.

Monet asiantuntijat ovat kehottaneet päivittämään suosituksia jo kuukausien ajan. Paremmin suojaavien kasvomaskien saatavuus on kohentunut huomattavasti pandemian alkuvaiheeseen verrattuna, joten niiden varaamista vain terveydenhuollon ammattilaisille ei ole pidetty perusteltuna.

Terveystieteiden professori, lääkäri Leana Wen kehottaa käyttämään hyvin suojaavia maskeja erityisesti ruuhkaisissa paikoissa.

– Kangasmaskeja voi pitää lähinnä kasvojen koristeina. Niillä ei ole enää mitään merkitystä omikronin myötä, Wen sanoo CNN:lle.

Tutkimusten mukaan koronavirus leviää pääasiassa ilmateitse ja myös pieninä aerosoleina, jotka voivat kulkeutua pitkälle sisätiloissa. Pandemian alussa ohjeissa korostettiin käsihygieniaa ja pinnoilta leviäviä tartuntoja, jotka ovat osoittautuneet harvinaisemmiksi.

Kangasmaskin suojateho ilmassa kulkeutuvia viruspartikkeleita vastaan on ehkä vain noin 25 prosenttia. N95-maskin suodatusteho on vähintään 95 prosenttia. Euroopassa yleinen FFP2-merkintä tarkoittaa, että partikkeleista suodatetaan vähintään 94 prosenttia.

Uusimmat
MAINOS