Pakotteiden kiristämisestä käytävästä keskustelusta uutisoi torstaina Financial Times. Lehden tietojen mukaan ainakin Britannia, Ranska ja Saksa kannattavat kahdentoista Venäjän kansalaisen asettamista pakotelistalle.
– Aleppon tilanne on todella vakava ja sikäli lännen on syytäkin yhtenäisenä osoittaa, että tällainen ei käy, että ollaan edes epäsuorasti tukemassa tämän tapaista toimintaa, mitä (Bashar al) Assadin hallinto Venäjän koneiden tukemana siellä toteuttaa, Kai Mykkänen kommentoi Ylelle.
– Se, että puhuttaisiin uusista talouspakotteista, on vielä aika kaukaisella ja teoreettisella asteella.
Mykkänen korostaa, että EU:n on selvitettävä myös pakotteiden vaikutukset aina tarkasti.
– Itse peräänkuulutan sitä, että pitäisi tarkkaan suunnitella, mitä se sitten käytännössä tarkoittaisi, koska tällainen symbolinen näpäytys tuskin johtaisi tulokseen. Löydetäänkö sellaisia välineitä, mitkä olisivat oikeasti tehokkaita suhteessa tähän kriisiin, Mykkänen sanoo.
Hänen mukaansa Suomi muodostaa oman kantansa, jos uusista pakotteista tehdään konkreettinen esitys.
Pakotteita käsitellään tiettävästi ensi viikolla järjestettävässä unionin ulkoministerikokouksessa.