EU:n neuvottelemat vapaakauppasopimukset on hyväksytettävä myös jäsenmaissa, toteaa EU-tuomioistuin tiistaina antamassaan ratkaisussa. Lausunto tarkoittaa, että tietyt sopimuksessa olevat määräykset kuuluvat unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan.
Tuomioistuimen mukaan unioni ei voi tehdä EU:n ja Singaporen välistä vapaakauppasopimusta yksin ilman EU:n jäsenvaltioita. Päätös vaikuttaa parhaillaan neuvoteltaviin sopimuksiin muun muassa Japanin, Vietnamin ja Yhdysvaltain kanssa sekä myöhemmin Britannian kanssa.
– Olemme tyytyväisiä, että tuomioistuimen lausunto on viimein saatu. Sen odotetaan selkeyttävän tulevien EU:n kauppasopimusten hyväksymistä, toteaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.).
Tuomioistuimen lausunnon mukaan kyseessä on sekasopimus, muun muassa koska Singaporen kanssa neuvotellun sopimuksen määräykset, jotka koskevat ulkomaisia muita kuin suoria sijoituksia sekä sijoittajien ja valtioiden välistä riitojen ratkaisujärjestelmää, eivät kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan.
– Tuomioistuimen päätös myös laajentaa EU:n kompetenssia monilla sektoreilla. Tuomioistuin näyttäisi tulkitsevan esimerkiksi työoikeutta koskevista EU:n kauppakumppanien velvoitteista sopimisen osaksi unionin toimivaltaa silloin, kun niillä on suora vaikutus kauppaan. Tämä voi avata oven reilun kilpailuasetelman varmistamiseen aiempaa monipuolisemmin, Mykkänen huomauttaa.
EU ja Singapore saivat vapaakauppasopimusneuvottelut päätökseen vuonna 2014. Kyseessä on yksi EU:n ensimmäisistä laaja-alaisista kauppasopimuksista, joka kattaa tullinalennusten lisäksi useita muita osa-alueita.
Sopimuksen hyväksymismenettelyjen yhteydessä komissio halusi selventää toimivaltajakoa unionin ja jäsenmaiden välillä. Komissio esitti EU-tuomioistuimelle asiaa koskevan lausuntopyynnön syyskuussa 2015.