Asuntopaketissa sovittiin muun muassa korkotukilainojen muutoksista, erityisryhmien investointiavustuksen myöntövaltuuden nostosta sekä rakentamattoman maan kiinteistöveron nostosta.
Kai Mykkäsen mukaan asuntopaketti tulee tarpeeseen erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa on pulaa kohtuuhintaisista asunnoista.
– Kohtuuhintaisten asuntojen puute estää ottamasta työtä vastaan, kun ei ole varaa muuttaa suuriin kaupunkeihin. Asuntotilanne on keskeinen syy siihen, että avoimien työpaikkojen lisääntyminen ei tahdo johtaa työttömyyden vähenemiseen, hän toteaa.
Hänen mukaansa paketissa painopiste on kohtuuhintaisissa vuokra-asunnoissa ja asumisoikeusasunnoissa, joihin pääsee kiinni ilman aiempaa varallisuutta.
– Asuntorakentamista vauhdittamalla pääsemme toivottavasti kohti tilannetta, jossa myös pienituloisella on varaa muuttaa kaupunkiin työn perässä, Mykkänen sanoo.
Budjettiriihen asuntopaketissa ARA:n pitkien korkotukilainojen omavastuukorko puolitetaan 1,7 prosenttiyksikköön. Yhdessä pitkien korkotukilainojen hyväksymisvaltuuden kasvattamisen kanssa se mahdollistaa noin tuhannen uuden asunnon rakentamisen.
Hallitus päätti kehysriihessä myös asettaa tulorajat ARA-asuntoihin. Tulorajat alkavat yhden hengen taloudessa 3000 eurosta ja skaalautuvat perhekoon kasvaessa ylöspäin.
– Muutoksen tarkoituksena on kohdistaa kohtuuhintaiset asunnot heille, jotka niitä todella tarvitsevat. On selvää, että järjestelmässä on tällä hetkellä ollut aukko. Nyt tämä korjataan, porsaanreikä tukitaan ja vapautetaan kohtuuhintaisia asuntoja pieni- ja keskituloisille, sanoo Mykkänen.