Helsingborgista löytyi viime vuoden huhtikuussa kymmenkunta kuollutta lintua, joista suuri osa oli naakkoja. Tämän vuoden tammikuussa samasta paikasta löytyi noin sata lintua hengettömänä. Trollhättanista taas löytyi marraskuussa noin 80 lintua kuolleena.
– Lintujen ruumiinavauksen perusteella ei ollut löydettävissä merkkejä siitä, että ne olisivat sairastuneet, vaan kuolinsyynä pidettiin myrkytystä, tutkija Henrik Uhlhorn valtion eläinlääketieteen laitokselta (SVA) kertoo
Yhdysvalloissa tehdyt, haitallisia aineita koskeneet selvitykset osoittivat, että lintujen sisäelimissä oli kofeiinia. Niinpä kuolinsyynä pidetäänkin kofeiinimyrkytystä. Lintujen kohdalla tappavana annoksena oletetaan olevan noin 100 milligrammaa kofeiinia painokiloa kohti. Kupillisessa kahvia on kofeiinia noin 100 mg, joten kyseinen määrä riittää tappamaan noin neljä naakkaa.
– Uusimmissa tapauksissa linnut ovat olleet myrkyn vaikutuksen alaisia ja kuolleet, kun ne ovat nukkuessaan ja puista pudotessaan saaneet sisäisiä vammoja. Alhaisten yölämpötilojen aiheuttama kylmettyminen lienee johtanut lopullisesti kuolemaan. Tämä tarkoittaa, että annokset suuruudeltaan selvästi alle 100 mg/painokilo ovat voineet aiheuttaa kuolemiset, Uhlhorn sanoo.
Viranomaiset kehottavat kansalaisia, teollisuutta ja elinkeinonharjoittajia säilyttämään kofeiinia sisältävät tuotteet ja jätteet – esimerkiksi käytetyt suodatinpussit – niin, etteivät linnut pääse niihin käsiksi.