Singularityhub-sivusto on listannut kahdeksan merkittävää keksintöä tai edistysaskelta, jotka muuttaisivat maailmaa vuoteen 2025 mennessä.
1. Koneaivot alle tonnilla
Sivusto ennustaa, että vuoteen 2025 mennessä kuluttajan on mahdollista ostaa ihmisaivojen laskentatehoa vastaava tietokone 1 000 dollarilla eli alle 900 eurolla.
2. Kaiken Internet mullistaa talouden
Kaiken Internetillä tarkoitetaan tilannetta, jossa kaikki ihmiset, tieto ja laitteet aina tuotantoprosesseja myöten ovat verkkojen kautta kytköksissä toisiinsa. Sivuston mukaan vuonna 2025 kaiken Internetiin kuuluu jo yli 100 miljardia laitetta, joiden kaikkien sensorit keräävät tietoa, jota laitteet puolestaan jakavat.
Tämä johtaa ”biljoonan sensorin talouteen”, jonka sivusto ennustaa vievän tietovallankumouksen aivan uudelle tasolle. IT-yhtiö Ciscon arvion mukaan kaiken Internet tulee kasvattamaan maailmantaloutta 19 biljoonalla dollarilla eli noin 17 biljoonalla eurolla.
3. Täydellinen tietoisuus
Kun maailman kaikki laitteet ovat verkostoituneet keskenään ja jakavat tietoa toisilleen, voi kuka tahansa saada kaiken haluamansa tiedon mistä tahansa ja milloin tahansa.
4. Koko maailma verkostoituu
Sivusto ennustaa kaikkien maailman ihmisten pääsevän hyötymään maailmanlaajuisista tietoverkoista vuoteen 2025 mennessä. Tämä tuo maailmantalouteen viisi miljardia uutta kuluttajaa.
5. Terveydenhuolto uusiksi
Nykyiset terveydenhuoltojärjestelmät kokevat merkittävän mullistuksen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Sivusto ennustaa tuhansien startup-yritysten ja myös nykyisten it-jättien kuten esimerkiksi Googlen ja Applen lähtevän terveydenhuoltomarkkinoille.
Uudet toimijat tulevat nykyaikaistamaan alaa teknologian kautta ja murtamaan sen vanhat epädemokraattiset ja kalliit rakenteet. Vuoteen 2025 mennessä perinteinen terveydenhuolto korvataan jatkuvasti käyttäjänsä terveyttä valvovalla teknologialla, varaelimiä kasvatetaan varta vasten niitä tarvitseville ja kirurgien paikalle astuvat itsenäisesti toimivat robotit.
6. Virtuaalitodellisuus korvaa näytöt
Monet teknologia-alan suuryritykset ovat jo pitkään panostaneet virtuaalitodellisuuslaitteiden kehittämiseen. Sivusto ennustaa, että kehitys johtaa lopulta perinteisten näyttöjen katoamiseen laitteista. Niiden tilalle astuvat etäisesti Google Glassin kaltaiset, mutta sitä edistyneemmät laitteet.
7. Tekoälystä entistä fiksumpaa
Vuonna 2025 tekoäly on kehittynyt sille tasolle, että esimerkiksi älypuhelimien sähköiset avustajat kykenevät todella ymmärtämään, mitä niiltä halutaan, ja antamaan vastauksia vaikeisiinkin pulmiin.
Kymmenen vuoden sisällä ihmiset antavat sähköisille avustajilleen oikeuden kuunnella kaikki keskustelunsa, lukea kaikki sähköpostinsa ja analysoida kaikki terveystietonsa.
8. Blockchain mullistaa turvallisen tiedonsiirron
Sivuston mukaan muun muassa bitcoin-kryptovaluutan siirtoihin ja niiden kirjaamiseen käytetty blockchain-tekniikka on itse bitcoiniakin suurempi innovaatio. Se ennustaa blockchainin mullistavan tulevaisuudessa tavan, jolla valuuttaa, sopimuksia, osakkeita ja muuta arvokasta materiaalia siirretään suoraan, turvallisesti ja ilman välikäsiä.