Käden puristusvoima itsessään ei vaikuta elinvuosiin, mutta se saattaa kuvastaa laajemmin ihmisen terveydentilaa.
Vastaavanlainen yhteys on aiemmin havaittu tutkimuksissa, joissa on tarkasteltu iäkkäitä potilaita, mutta japanilaisten tutkimus vihjaa saman koskevan keski-ikäisiä.
Tulosten perusteella riski menehtyä seuraavien 19 vuoden aikana oli noin puolet pienempi 40–64-vuotiailla osallistujilla, joiden käden puristusvoima oli hyvä verrattuna osallistujiin, joiden puristusvoima oli vähäisin. Yli 65-vuotiailla yhteys oli samanlainen mutta voimakkaampi.
Yksittäisistä kuolemansyistä heikko käden puristusvoima ennusti etenkin sydän- ja verisuonitaudeista ja hengityssairauksista johtuvia kuolemia, mutta ei syöpäkuolleisuutta.
Tutkimukseen osallistui 2 500 japanilaismiestä ja -naista, joista 800 menehtyi 19-vuotisen seurannan aikana.
Tulokset julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä, ja niistä kertoi Uutispalvelu Duodecim.