Veropoliisin mukaan Cosa Nostran korkeimman johdon edustajat ovat olleet mukana Sisilian maakunnan kaasuenergiahankkeissa 1980-luvulta lähtien. Hankkeen taustalta löytyy myös Palermon entinen kristillisdemokraattinen pormestari, jo edesmennyt Vito Ciamcimino.
Muun muassa hänen avustuksellaan mafiajohtajat ja heidän bulvaaniensa johtamat yritykset saivat kymmeniä urakoita useissa Sisilian kuntien kaasuenergiahankkeissa.
Mukana olivat muun muassa Corleonen mafiaperheen johtajat, Cosa Nostran päälliköiden päällikkö Bernardo Provenzano, häntä edeltäneen päälliköiden päällikön Salvatore Riinan oikea käsi, Cosa Nostran ns. sotilaallisen siiven johtaja Leoluca Bagarella sekä nykyinen vt. päälliköiden päällikkö, Trapanin provinssin korkein mafiajohtaja Matteo Messina Denaro.
Yritysryppään pisti alulle muuan kunnan palkollinen. Cosa Nostran huume- ja asekaupasta virtaavat rahat alkoivat kuitenkin virrata yrityksiin ja poliitikkojen suojelu auttoi mukavasti eteenpäin. Vuonna 2004 konserni vaihtoi omistajaa 115 miljoonalla eurolla. Taustalla olivat jälleen Cosa Nostran rahat.
Keskiviikkona veropoliisi iski yrityksiin ja takavarikoi omaisuutta yhteensä 48 miljoonaa euroa Sisiliassa ja Sardiniassa. Palermossa ja Sardinian Sassarin kaupungissa takavarikoitiin muun muassa liiketiloja, asuntoja, huviloita, toimistoja ja taidetta.
Cosa Nostra on puuhaillut viime aikoina myös ns. vaihtoehtoisen energian parissa. Matteo Messina Denaroa läheltä olevilta yrityksiltä on takavarikoitu muun muassa ns. tuulipuistoja. Pomojen pomo on kärsinyt näissä hankkeissa parina viime vuonna lähes kahden miljardin euron menetykset.
Keskiviikon toisessa ratsiassa palermolaiselta yrittäjältä takavarikoitiin omaisuutta 25 miljoonan euron edestä. Mafianvastaisen tutkimusyksikön Direzione investigativa antimafian (DIA) mukaan yrittäjän varallisuuden takaa löytyy Salvatore Riinan poika Giuseppe Riina, joka isänsä tavoin istuu elinkautista tuomiota. Tässä yrityksessä oli kysymys pakastekalan tuotannosta.
Takavarikoista kertoi yleisradioyhtiö RAI.