Kaaos Lontoossa – sadat teinit yrittivät tunkeutua tavarataloon

Silminnäkijöiden mukaan nuorisojoukko heitteli pulloja ja uhkaili kaupan asiakkaita.

Sadat nuoret yrittivät tunkeutua Lontoossa Harrodsin tavaratalon tiloihin lauantaina, kertoo Daily Mail. Paikan päällä kuvatuilta videoilta näkee, että nuorisojoukko heittelee pulloja ja paikalla on ollut myös tappeluita.

Paikalla olleiden ihmisten mukaan nuorisojoukko on uhkaillut kaupan asiakkaita ja henkilökuntaa sekä tukkinut kaupan sisään- ja uloskäynnit. Tapahtumapaikalta otetuista kuvista näkee, että nuorilla ei ollut kasvonaamioita eivätkä he noudattaneet turvavälejä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tavaratalon järjestyksenvalvojat pyrkivät estämään nuorisojoukon pääsyn tavaratalon tiloihin. Lopulta poliisi hälytettiin paikalle hajottamaan väkijoukko. Järjestyshäiriöiden vuoksi poliisi pidätti neljä henkilöä.

Harrodsin tiedottaja vahvistaa Daily Mailille, että kaupan ulkopuolella oli levottomuuksia. Hän ei kuitenkaan suostu kommentoimaan tapauksen yksityiskohtia.

– Koska kyseessä on poliisiasia ja se tapahtui kaupan ulkopuolella, emme voi kommentoida yksityiskohtia. Harrodsilla on käytössä merkittäviä toimenpiteitä varmistaaksemme työntekijöiden ja asiakkaiden täydellisen turvallisuuden myymälässä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Turvatoimiin kuuluvat muun muassa maskipakko ja asiakasmäärän rajoitukset.

– Kiellämme edelleen pääsyn kaikilta, jotka eivät noudata näitä ohjeita.

Isossa-Britanniassa kevennettiin koronarajoituksia joulukuun alussa.

Mainos