Jyty osallistuu uuden keskusjärjestön selvitystyöhön

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn liittohallitus päätti keskiviikkona osallistua selvitystyöhön uuden keskusjärjestön perustamiseksi.

Aikanaan päätöksen mahdollisesti perustettavaan uuteen keskusjärjestöön liittymisestä tekee Jytyn korkein päättävä elin liittovaltuusto. Jyty on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsenliitto.

Uuden keskusjärjestön perustamisen valmisteluun osallistuvien ammattiliittojen pitää ilmoittaa mukanaolostaan 10. helmikuuta mennessä, jonka jälkeen alkaa käytännön työ uuden järjestön perustamiseksi. Tavoite on, että uusi keskusjärjestö aloittaisi toimintansa vuoden 2016 aikana.

Hankkeen valmistelukokous järjestettiin 16. tammikuuta Helsingissä ja kokoukseen osallistui yhteensä 73 palkansaajaliiton edustajaa SAK:sta, STTK:sta ja Akavasta. Akava on jäämässä uuden suurjärjestön valmistelusta pois.

Tuleva järjestön kaavaillaan olevan poliittisesti sitoutumaton ja se ottaa vastuulleen lakkautettavien keskusjärjestöjen kansalliset ja kansainväliset tehtävät.

Mainos