Tilastokeskuksen tietojen mukaan lämmöntuotannossa käytettävän jyrsinturpeen valmisteverollinen hinta oli viime vuoden neljännellä neljänneksellä 19 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aiemmin. Metsähakkeen hinta nousi alle 8 prosenttia vuotta aiemmasta.
Liikennepolttoaineiden ja kevyen polttoöljyn hinnat laskivat, mikä johtuu osittain halvemmasta raakaöljystä. Energiaverot nousivat sähköllä ja liikennepolttoaineilla vuoden alusta.
Pohjoismaiset vesireservit ovat olleet keskimääräistä pienemmät loppuvuodet, mutta paranivat vuodenvaihdetta kohden. Vesisähköä ei ole ollut tarjolla runsaasti.
Pohjoismaisen sähköpörssin hinnat kääntyivät joulukuussa yli kahdenkymmenen prosentin laskuun. Suurimpien sähkön kuluttajien hinnat kääntyivät myös laskuun joulukuussa tariffiluokasta riippuen.
Lämmöntuotannossa käytettävän maakaasun hinta halpeni noin prosentin ja kivihiilen hinta halpeni yli kolme prosenttia vuotta aiemmasta. Kuluttajien käyttämä puupelletin hinta kallistui lähes 12 prosenttia.
Liikennepolttoaineista dieselin ja bensiinin hinta halpeni noin 3 – 4 prosenttia, kuten myös kevyen polttoöljyn hinta verrattuna edellisvuoden vuoden viimeiseen neljännekseen.