Jyri Häkämies: Eläkeuudistus turvaisi nuorten eläkkeet

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan työmarkkinakeskusjärjestöjen sopu tulevasta eläkeuudistuksesta on merkittävä kaikille suomalaisille.

– Ratkaisuehdotuksen toteuttaminen turvaisi riittävät eläkkeet, edistäisi työllisyyttä, parantaisi työeläkejärjestelmän rahoitustasapainoa sekä edistäisi sukupolvien välistä tasapuolisuutta, Jyri Häkämies sanoo.

Hänen mukaansa uudistus toteuttaa kaikki kolme keskeistä tavoitetta; työurat pitenevät sovitulla tavalla, palkansaajien ja työnantajien eläkemaksut eivät enää nouse aiemmin sovitusta tasosta ja valtiontalouden kestävyysvajetta saadaan pienennettyä.

Alin eläkkeellejäämisikä on 65 vuotta vuonna 2027. Sen jälkeen eläkeikä muuttuu automaattisesti, kun elinikä pitenee.

– Etenkin nuorten kannalta olennaisinta on se, että kohtuutonta taakkaa ei sälytettäisi heidän kannettavakseen. Kansalaisten ostovoimaa ja yritysten työllistämismahdollisuuksia ei enää jatkossa heikennettäisi työeläkemaksujen korotuksilla, vaan eläkkeet voitaisiin rahoittaa nykyistä matalammalla maksurasituksella, Häkämies muistuttaa.

Hän toteaa, että eläkeuudistus on välttämätön myös koko julkisen talouden kannalta.

– Alun perin valtiovallan asettama tavoite kestävyysvajeen supistamisesta runsaalla prosenttiyksiköllä toteutuisi. Ratkaisulla hoidettaisiin noin neljäsosa koko julkisen talouden kestävyysvajeesta. Tämä lisää Suomen talouspolitiikan uskottavuutta, sanoo Häkämies.

Järjestöjen sopimus on työmarkkinakeskusjärjestöjen ehdotus valtiovallalle tarpeellisista lainmuutoksista.

– On erittäin tärkeää, että myös poliittiset päätöksentekijät sitoutuvat viemään uudistusta eteenpäin siten, että tarvittavat lakiesitykset voidaan antaa uudelle eduskunnalle heti ensi vaalikauden alussa. Näin uudistus saataisiin voimaan vuoden 2017 alussa, lisää Häkämies.

Mainos