Jutta Urpilainen: Työllisyyslisäbudjetti on kasvupaketti

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) näkee lisätalousarvion uusimpana lenkkinä hallituksen työllisyys- ja kasvutoimien ketjussa.

– Lisätalousarvio on neljän elementin kasvupaketti, jolla laitetaan vauhtiin ensimmäiset osat kehysriihessä sovitusta 600 miljoonan euron kasvuohjelmasta. Ensimmäinen elementti on yritysten rahoituspulmien helpottaminen. Vauhditamme muun muassa biotaloutta ja cleantech-alaa, sanoi Jutta Urpilainen eduskunnassa lisäbudjetin lähetekeskustelussa tiistaina.

Toinen elementti koskee hänen mukaansa infrastruktuurin kehittämistä.

– Perusväylänpitoa vahvistetaan. Tiehankkeisiin laitetaan yhteensä 20 miljoonaa euroa uutta satsausta. Tietoliikenneinvestoinneissa piilee suuri mahdollisuus Suomelle. Niitä avittamaan päätimme 20 miljoonan euron panostuksesta Itämeren merikaapeliin, Urpilainen luetteli.

Kolmas ja neljäs elementti liittyvät valtiovarainministerin mukaan osaamisen vahvistamiseen ja rakentamisen tukemiseen.

– Aikuisten osaamisperustaa vahvistetaan 10 miljoonalla eurolla. Hakijasumaa puretaan lähes kymmenellä miljoonalla. Aalto-yliopiston arktista osaamista vahvistetaan 7 miljoonalla eurolla.

– Neljäs työllisyyslisäbudjetin elementti on rakentaminen. Helsingin olympiastadion on kansallinen pyhättö. Sen perusparannukseen hallitus osoittaa 40 miljoonaa euroa. Vuokra-asuntotuotantoa tuetaan siten, että tavoitteena on 500 uuden asunnon syntyminen vuosittain. Oppilaitosten perustamishankkeita hallitus haluaa tukea noin 10 miljoonalla eurolla.

Urpilainen muistutti, että hallitusohjelma rakennettiin kolmen avainteeman ja painopisteen ympärille. Hallitus sitoutui tervehdyttämään julkista taloutta, torjumaan eriarvoisuutta ja tukemaan kasvua ja työllisyyttä.

– Taitamme velkaantumisen vuoteen 2016 mennessä ja kuromme hiljalleen, mutta vakaasti umpeen kestävyysvajetta. Eriarvoisuutta torjuen hallituksen veropolitiikka on puolestaan kokonaisuutena ollut vaikuttamassa tuloeroja kaventavaan suuntaan.

Urpilainen totesi, että hallitus ja oppositio jakavat huolen työllisyydestä.

– Siksi lisätalousarviossa laitetaan nyt liikkeelle ensimmäiset osat kehysriihen kasvuohjelmasta. Siksi myös loppuvaalikaudella lienee luontevaa käyttää kaikki mahdollinen energia nimenomaan työllisyyden ja kasvun tukemiseen. Orastava toiveikkuus, joka on näkynyt erityisesti metsäteollisuudessa uusina investointeina viime kuukausina, tarvitsee tukea, hän sanoi.

Mainos