Puolustusministeri Jussi Niinistö matkusti maanantaina kolmipäiväiselle työvierailulle Washingtoniin. Ministeri tapaa Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisin ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin.
Puolustusministeriön tiedotteen mukaan ministerit keskustelevat yleisestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta, transatlanttisista suhteista ja maiden välisen puolustusyhteistyön ajankohtaisista asioista.
Ministerit allekirjoittavat vierailun aikana kolmenvälisen aiejulistuksen puolustusyhteistyöstä (Statement of Intent, SOI).
– Suomen ja Ruotsin kahdenväliset puolustussuhteet Yhdysvaltojen kanssa ovat hyötyneet vuonna 2016 laadituista vastaavanlaisista aiejulistuksista ja samaa mallia halutaan jatkossa soveltaa myös kolmenväliseen puolustusyhteistyöhön, puolustusministeriön tiedotteessa todetaan.
Ministeriön mukaan kolmenvälinen SOI täydentää ja kokoaa yhteen aikaisemmin sovittuja asiakokonaisuuksia. Yhteistyön avulla voidaan esimerkiksi varmistaa, ettei synny päällekkäisyyksiä tai kilpailutilanteita kansainvälisessä harjoitus- ja muussa koulutustoiminnassa. Jussi Niinistö on tiedottanut asiasta eduskunnalle huhtikuun 19. päivänä.